Talli

Tallissa on 32 hevoskarsinaa sekä kaksi ponikarsinaa. Lisäksi tallissa on kolme hoitopaikkaa, joista kahdessa on solarium. Kaksi pesukarsinaa, kuivaushuone ja varustehuoneet.

Yläkerrassa myös tilat loimien säilytykseen. Tallissa, sekä maneesin kahviossa myös WC-tilat.

 

Tallin välittömässä läheisyydessä on hiekkapohjaiset tarhat, joissa puurakenteen lisäksi kulkee sähkö. Kesällä myös laidun mahdollisuus.

 

 

Maneesi on 25m x 80m Geopat-pohjalla. Estekenttä on kooltaan 50m x 70m.

Maneesin takaa löytyy koulukenttä joka on 24m x 63m Geopat-pohjalla.

 

Maneesissa ja kentillä on ajastettu kastelujärjestelmä, musiikintoisto, sekä huolellisesti huolletut pohjat.

 

Tallin ympäristöstä löytyy kattavasti maastoreittejä, sekä uittoranta.

Pienen ratsastusmatkan päässä on Pohtiolammen vasta uusittu kenttä käytettävissä.

Vuodenajoista riippuen käytettävissä on myös isot pellot hevosten liikutukseen.

Henkilökunta

Emilia

Moi! Mä oon Emilia, hevosalan ammattihenkilö, valokuvaaja ja taloushallinnon ammattilainen.
Somettamisen lisäksi olen päävastuussa hevostenhoidosta ja arjen pyörittämisestä Ratsutilalla.

Hevoset on ollut osa elämää pienestä pitäen ja ajauduin hevosalalle töihin perusopintojen jälkeen. Valmistuin 2014 hevostenhoitajaksi ja olen työskennellyt monenlaisilla talleilla.
Omien hevosten kanssa olen nähnyt talleja myös asiakkaana ja toki tutustunut miten ympäristö ja elinolot vaikuttavat hevosiin.

Mun suurin mielenkiinto hevosten parissa on ne tunnit, mitkä hevoset viettävät ilman ihmistä ja sen vaikutus suorittamiseen. Halusimme luoda loistaviin treenipuitteisiin hevosille olot olla hevosia jokaisen yksilön sallimissa määrin.